Yhdistys

Daughters of Zion Fellowship ry on perustettu vuonna 1997. Yhdistyksen päätarkoitus on ns. ”Daavidin sortuneen majan pystyttäminen”, joka tarkoittaa seurakuntaruumiin ennalleen asettamista Raamatullisille juurilleen, sekä palvonnan asettamista seurakunnan keskelle, että esirukousta kansojen puolesta – ennen kaikkea Israelin ja Suomen kansojen.

Toiminnanjohtaja Laila Gontjarov:

Vuonna 1996 Jumala antoi näyn työstä Suomessa; Ylistyslaulu tulee lähtemään pohjoisesta maasta (Jes. 42.10). Jumala puhui 24/7 ylistyspaikan perustamisesta Suomen Turkuun, koska Turku on kaikkein uskonnollisin kaupunki Suomessa. Kristinusko, katolilainen sellainen, tuli Suomeen Turun kautta ja se tuotiin miekoin ja pakkokastein. 1200 – luvulla vihittiin Turkuun Taivaan Jumalattaren temppeli, nykyään tunnetaan nimeltä Turun Tuomiokirkko. Myös nykyinen Tuomiokapituli sijaitsee Turussa. Tämän Turun historiansa takia Turkua on sitoneet uskonnolliset henget jo vuosisatoja. Ylistyksen ja esirukouksen kautta nuo uskonnollisuuden muurit tullaan kaatamaan, aivan kuten Jerikon muurit ~3 500 – vuotta sitten.

Tuemme tällä hetkellä messiaanista seurakuntaa ja 24/7 rukous- ja ylistysvartiota maanääristä Turussa sekä ylläpidämme ylistys-/palvontaryhmää Magen Davidia. Toimintamme tukemiseksi julkaisemme hengellistä messiaanista musiikkia. Tuemme myös taloudellisesti eri humanitäärisiä kohteita.